Lähdin sieltä koti Suomesta tänne Kanadaan  nuorena miehenä v.1969. Edessä oli suuri seikkailu. Oli mahtava kokea omien siipien kantoa uudessa maailmassa joka oli mielestäni aivan ihmeellinen.

Uskon vakaamuksestani tuolloin oli jäljellä vain isäni opettama iltarukous jonka mumisin, kuin ropotti lähes joka ilta viimeisenä ajatuksena. Oli myös se että kun ajattelin luontoa, elämää ja tähti taivasta, tiesin että nämä kaikki osoittivat johonkin suurempaan kuin ihminen, joten Luoja ja Jumala käsite oli looginen selvitys käsittämättömälle.

Elämän kulku oli kuin vuorikiipeilyä, jokaiselle vuorelle voisin antaa nimen, esim: rahavuori, minä olen jotain vuori, viisauden vuori, nautinnon vuori, jne. Jokaisen vuoren kiipeilyssä oli oma hohtonsa. Jotkut vuoret olivat niin työläitä kiivetä että annoin periksi ja menin toiselle vuorelle kiipeilemään. Hämmästyttävintä koko kiipeilyssä oli se että kun saavutin sen minkä katsoin vuoren huipuksi, ei se juuri koskaan vastannut sille asetettuja odotuksia. Olin vain hiukan vanhempi, väsyneempi, en ollut saapunut juuri minnekkään, edessä oli vain uusia vuoria huippuineen. Tämmöistäkö tämä sitten on? Voiko olla totta että ei olekkaan mitään sen suurempaa kun nämä henkilökohtaiset tavoitteet ja niihin pyrkiminen kunnes on aika maksaa laskut ja kuolla?

Noin v. 2005, Kuin vastauksena näihin huokailuihin koin unen joka tuli osaltaan pistämää elämäni uusiksi.

Kerron siitä seuraavassa

Terv. Reima