Tervehdys sinulle lukijani, ilman teitä kaikkia en viitsisi näitä kirjoitella.

Viime blogissani kerroin kuinka näkemäni uni järisytti elämääni pohja mutia myöden. Oli vuosi 1998, jolloin olin jo mielestäni koko lailla hurahtanut uskovainen. Kävimme vakituisesti kirkossa, lahjoitimme kymmenykset ja enemmänkin, kirkolliseen ja nuuhun hyväntekeväisyys toimintaan, myös pienryhmä kokoontui kotonamme viikottain. jälkeenpäin ajatelllen, jonkin asteen uskon ylpeys oli alkanut  myllätä sydämmessäni. Tähän tilanteeseen sopi tämä uni kokemus kuin nenä päähän.  Ja sitten uneen:

Olen loivassa rinteessä pyrkimässä eteenpäin ja ylemmäksi. Ympärilläni kuhisi ihmisiä joilla vaikutti olevan samat pyrkimykset.  Olin osa valtavaa ihmis massaa jolla ei näyttänyt olevan loppua katsoessani ympärilleni. Muiden mukana taistelin paikastani agressiivisesti, eteneminen oli työlästä ja väsyttävää. Rinteen huippu näytti olevan aina lähes saman matkan päässä huolimatta siitä että ponnistelin uupumiseen saakka jotta sen tavoittaisin. Kaiken tämän ponnistamisen keskellä huomaan yht äkkiä seisovani valtavan kuilun reunalla. Kuilu oli kuin Grand Canyon vaan pohjaa ei näkynyt ja tiesin että tämä on putous kadotukseen. Vain askel ja kohtaloni olisi sinetöity ikuisesti. Kauhuissani kiikuin kuilun partaalla ja näin kuinka kummallakin puolellani ihmiset putoilivat kadotuksen kuiluun tuhansittain, kummallista oli että kukaan ei sanonut mitään vaan kaikki tapahtui niin äkillisesti. Uskon että armollinen Herramme Jeesus auttoi minua kääntymään kuilun reunalta siten että saatoin nähdä taka sivulleni. Nyt vasta avauduin näkemään sen valheellisuuden syyvyyden jossa myös oma sydämmeni oli osallisena. Näin kuinka ihmiset kiipeilivät ja kompuroivat yli talojen, autojen, liikerakennuksien, leivän paahtimien, koneiden ja lukemattomien muiden maallisten tavaroiden, vain pudotakseen tuohon hirvittävään iankaikkiseen kuiluun. Nostin käteni ylös heiluttaen kuin olisin pysäyttämässä liikennettä, huusin kaikin voimin: "pysähtykää, älkää ottako askeltakaan, se on kaikki valhetta ja vie kuolemaan, pysähtykää ei askeltakaan.....!!!"  Heräsin, joskin hikisenä ja hengästyneenä, helpotuksekseni, huomasin sen oleen vain unta. Kiitin Herraa Jeesusta että olin saanut kääntyä takaisin kuoleman partaalta. Avauduin nyt myös sydämmeni tilalle. Näin kuinka olin kuin ripotellut kaiken kristillisyyteni oman elämän kakkuni päälle kuin rusinat pullaan. Kuulostin ja näytin kanssa ihmisilleni kovastikkin uskovaiselta vaan sydämmeni oli täysin maailma keskeinen ja uskon askareeni olivat kuin lunnaan maksu jonka seurauksena odotin nyt Jeesuksen siunausta kaikelle maailmallisuudelleni. Oman sydämmeni tilan paljastus oli lannistava kokemus. Odotin jonkunlaista kuritusta tai rangaistusta vaan sen sijaan koin suuremmoista anteeksi annon syleilyä, kuin Herra olisi sanonut: lapseni, älä lannistu, aloitetaanpas taas uudestaan, seuraa sinä vain minua." 

Hyvä lukijani, luulen että sain kääntyä kuilun partaalta että voisin kertoa sinulle Herran rakkaalle, todellisuudesta joka on ehdoton, riippumatta uskommeko me siihen tai emme.

Tiedämme kaikki että olemme rikkoneet niitä lakeja vastaan jotka ovat kirjoitettu sydämiimme. Sen tähden meillä ei ole sitä suloista rauhaa jota sydämmemme niin kipeästi kaipaa. Rauhattomuutemme on kuin elämänpelastava palohälytin joka kutsuu etsimään ulos pääsyä tuhosta ennenkuin se on liian myöhäistä.  Kuilun partaalla kokemus opetti minulle että eivät muodolliset uskon askareetkaan tuo rauhaa eikä pelastusta vaikka ne niin hyvältä omissa ja muiden silmissä näyttävätkin. Jeesus kutsuu meitä henkilökohtaiseen yhteyteen, elävään suhteeseeseen jota Jesus kutsuu iankaikkiseksi elämäksi. Tästä kumpuaa elämä jolle ei ole vertaa täällä maailmassa ja se alkaa heti kun käännyt omasta elämäsi herruudesta, otat  vastaan Jeesuksen Kristuksen pelastuksen lahjan jo pyydät Häntä olemaan sydämmesi kunigas iankaikkisesti. Jeesus tulee ohjaamaan, suojelemaan, siunaamaan jotta voit olla siunaus, missä hyvänsä kuljetkaan. Amen.

Johannes 17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

Voin nyt kokemuksesta kertoa että Jeesuksen tuntemiselle ei ole loppua se on kuin astuisit virtaan jolla ei ole alkua eikä loppua. 

Ystäväni, tähän virtaan kutsun sinut uskolla astumaan.

Tervetuloa! Jeesuksen nimessä  uskon veljesi Reima